2/16/2015

IG "lately"

Pitkästä aikaa! Jälleen.. Mä olen nyt kerryttänyt jälleen kännykkäni kuvamateriaalia sen verran, että tänne kehtaa tulla kirjoittelemaan taas jotain! Tänne kuuluu tällä hetkellä oikein hyvää pinkkihöttöistä unelma elämää (ehkä hieman johtuen tuosta lauantaisesta ystävänpäivästä..). Eli onnellisena sydämet silmissä täällä kirjoittelen keskellä yötä, pienesti tiedostaen että huomenna on arkeen paluu koittanut. Mutta, pidemmittä puheitta niihin kuviin jotka kiteyttää aika hyvin sen, miten nyt tässä nää viikot on menny :-) VAROITUS: Varsinkin loppu sisältää parisuhde ällötys hehkutusta, joten jos sellaisilta haluaa välttyä, älä lue viimeisiä tekstejä.
1.&2. En tiedä onko siitä nyt 2 viikkoa, kun oli ihan hullut lumisäät ympäri eteläsuomen. Ensimmäistä kertaa ihan hirvitti ajaa autolla, ja pienet traumatki tais jäädä, kun auto jumittui yksi kouluaamu lumeen, koska aurat eivät olleet ehtineet aurata teitä. No, sentään ei onneksi ojaan jouduttu! 3.&4. Kävin ensimmäistä kertaa elämäni aikana SYÖ! viikoilla herkuttelemassa kaveriporukalla. Ravintola oli nimeltään Basilika, harmikseni sushi ei ollut niin hyvää, että sitä voisin kehua tässä maasta taivaisiin. Sushi ei todellakaan ollut huonoa, mutta Fukun laatuun kun on tottunut, niin kyllä sitä kaipas sinne syömään, haha. Tämän sushi illallisen jälkeen suunnattiin toisella puolella katua olevaan Steam Coffee kahvilaan, jossa oli siis aivan järjettömän hyviä kakkupaloja, NAM. Oli kyllä ihan mahtava ilta ja en varmasti puhu vain omasta puolestani kun sanon että tuon jälkeen viimeistään pyöri takaisin kotiin! 
1. Tälleen talvisin Puppe aika usein hakeutuu jonku meistä luo ja käpertyy esim peiton päällä olevaan vilttiin. Taitaa pienellä olla jotain hellyyden kipeyttä ilmassa.. 2. Mun on aivan pakko tehdä ja päivittää näitä listoja siitä, mitä tehtäviä mulla on esimerkiksi tässä keväällä. Toiki lista on jo vanha ja siihen on tullut 3 tehtävää ainakin lisää, jos mä näistä kaikista selviin ennenku kesä alkaa tunnen olevani kyllä isoin voittaja ikinä! 3. Uudet ihanat puhelinkuoret♥ 4. ♥auringonpalvoja
1. Söpöstelyselfie♥ (voin kertoa, että tuntuu välillä mahdottomalta saada toi koira pysymään kuvassa, saati sitten niin että mäki oon siinä..) 2. Oon leiponu juustokakun viimeksi 9.luokalla yläkoulussa. Siksi vähä jännittiki, että miten sitä suoriutuu liivatelehtien kanssa.. Mutta hyvinhän se meni! Kyseessä on pätkisjuustokakku, sillä hakusanalla saa googletettua ne ohjeet mitä mä käytin hieman soveltaen :-) Mun oli tarkoitus leipoa tällainen Aleksin syntymäpäiväksi, mutta se suunnitelma hieman vesittyi sitten koska .. no suunnitelmat muuttuu. Mutta ehdottomasti joskus tämän hänelle teen kyllä, on se mies sen ansainnu :-)♥ Suosittelen kokeilee tätä jos tykkää minttusuklaasta!
1.&2. Uskomatonta, että siitä on jo 3 vuotta, kun olin itse tuolla rekan päällä. Vau. Niin se aika menee, lentäen. Viime torstaina oli siis veljeni penkkari ja abivuosi kyseessä, ja täytyy sanoa että oli hienot maalaukset rekkojen kylkiin kiinnitetty, pojot niille ketkä ikinä olivatkaan niitä tekemässä! :-) 3. Veli ja sen penkkaripuku! "What does the fox say?" :-D 4. 13. perjantai oli siitä ristiriitainen päivä, että oli Aleksin syntymäpäivä, mitä olin odottanut todella kauan ja innolla. Tuona perjantaina tuntui kuitenkin, että kaikki menee pieleen.. Aina siihen asti, kunnes päästiin Vapianoon syömään pastaa. Sitten jotenkin onneksi alkoi päivä sujumaan siitä kello kuudesta eteenpäin, haha. (Ja oli kyllä hyvää pastaa, pitää käydä useammin!)
1. Kuva jatkoa perjantaista. Ruuan jälkeen lähdettiin Aleksin yhteen lempi baareista ja vietettiin loppu ilta siellä. Oli kyllä tosi hauskaa, pääsin tutustumaan jälleen vähän paremmin hänen ystäviinsä ja baarikin oli oikein mukava, henkilökunnalle isoimmat pisteet siitä! 2. Lauantaina olikin sitten ystävänpäivä ja voi, mitä se mies olikaan mennyt tekemään.. Odotin saavani korkeintaan ehkä pirkan tulppaaneita ( ja ne olisivat olleet minulle myös ihana yllätys), mutta Aleksi vei jalat alta, yllätti täysin ja oli käynyt ostamassa minulle orkidean♥♥ Minulla hieman tunteellisena ihmisenä oli kyllä itkussa pidättelemistä, olin niin otettu tästä eleestä. Kyllä mulla on vaan se paras mies, kun oikeasti oli mielensä sopukoista tuon tiedon kaivanut♥ Yllätin itse Aleksin tekemällä hänelle pienen brunssin, mikä olikin ihan kiva ylläri edellisyön synttärijuhlinnan jälkeen. Olin päivää aiemmin tehnyt rocky roadeja, hakenut croisantteja, vastapuristettua appelsiinimehua ja tuoreita kasviksia. Siitä oli hyvä aloittaa ensimmäinen yhteinen ystävänpäivä. Päivä menikin hyvän seuran, ruuan, elokuvan ja iltakävelyn merkeissä♥, enkä voisi olla nyt onnellisempi :-) 
3.&4. Sunnuntaina sitten aamulla olikin aikainen herätys, kun toisen piti lähteä töihin. Onneksi oli mahdollisuus suht pitkään mennä samaa matkaa, minä kotiin ja Aleksi töihin. Pystyi sitten junalaiturilla vielä sanomaan viimeiset moikat. Minä sitten lähdin junalla kotiin, kotona laitoin samantien kukan ruukkuun ja kastelin sen. Hieman paniikissa tänään on jo ehditty rustailla yksi tehtävä pois alta, mutta ehti siinä laskiaispullan syödä ja sydämet silmissä ihastella kaunista orkideaa. Joka muistuttaa tietenki joka kerta antajastaan :-).. Ja jos jollakin jäi siis epäselväksi, perhosorkidea on tällä hetkellä lempikukkani :')

Mutta, mitäs teille siellä kuuluu? Miten meni ystävänpäivä, oletteko jo syöneet laskiaispullia vai odotatteko vasta tiistaihin? :-)

1/21/2015

Minun sosionomi (AMK) opinnot DIAKissa.

Eli ajattelin kirjoitella vähän ajatuksia omista opinnoistani, eka pienen pieni yleisinfo ja sitten päälimmäisiä ajatuksia tästä koulutuksesta. Toivottavasti tästä on jollekin ehkä joskus hamassa tulevaisuudessa apuakin, kun pohtii hakemista sosionomi koulutukseen. Postaus on siis kuvaton ja omat ajatukset tässä on nyt se juttu, joten jos vaikuttaa tylsältä, saa skipata luvan kanssa!

 Hieman faktaa sosionomi opinnoista
 - kestää 3,5 vuotta eli 210 opintopistettä (1 opintopiste on noin 27 tuntia)
- opiskelun voi suorittaa Suomessa nuortenkoulutuksessa, monimuoto-opintoina, tai vaikka englanniksi kansainvälisellä linjalla. Tai ruotsiksi esimerkiksi Arcadassa.
- omat opintoni suoritetaan nuortenkoulutuksessa jossa on sekä lähiopetusta että etäopetusta
- harjoittelut omassa HOPSissa kestävät 7-10 viikkoon, missä tutustutaan eri työpaikkoihin ja niiden toimintatapoihin. Omassa koulutuksessa harjoitteluita on yhteensä viisi, kaksi pitkää ja kolme lyhyttä. Vielä yksi jäljellä!
- Suurin osa töistä on ryhmätöitä, jossa harjoitellaan jatkuvasti tiimissä toimimista.

Jos haluaa lähteä opiskelemaan sosionomiksi..
Sosionomi koulutukset vaihtelevat todella paljon eri koulujen välillä, joten kannattaa tutkia vähän mitä koulutus pitää sisällään ennenkuin hakee. Joissakin on paljon itsenäisiä projekteja, toisessa paikassa taas enemmän tenttejä ja pieniä tiimitehtäviä. Myös koulutuspohjat vaihtelevat paljon. Esimerkiksi Lahdessa on erikseen sosionomi- aikuistyöhön valmistava koulutus  ja sosionomi- työ lasten kanssa valmistava koulutus. Laurea Tikkurilassa on taas valmistuu rikosseuraamukseen keskittyviä sosionomeja, jotka työskentelevät pääosin vankiloissa tai yhdyskuntapalvelussa( saa korjata jos tämä meni nyt ihan väärin, en ole kuitenkaan näihin niin perehtynyt). Itse valitsin Diakin juuri siksi, että siellä sain opiskella kaikki asiakaskunnat läpi ja sen lisäksi koulutus painottuu myös paljon johtamistyöhön. Diak valmistaa myös opiskelijat tutkimus -ja kehittämistyöhön, jotta sitäkin voi tehdä halutessaan kun on valmistunut. Paljon on siis eroavaisuuksia eri AMK koulutuksien välillä mielestäni!

Miksi sitten juuri tämä AMK..
Valitsin aikoinaan Diakin sen vuoksi, että sillä oli mielestäni kaikista monipuolisin koulutusohjelma. Ja täytyy sanoa, että vaikka välillä onkin ollut kritisoitavaa kyseisen AMKn toiminnassa, olen varma että tämä oli parhain korkeakoulu minulle. Juuri se, että olen nyt saanut jo tähän mennessä monipuolisen koulutuksen antaa minulle eväät mennä todella moniin työpaikkoihin, eikä vain yhteen. Nytkin vielä viimeisinä teorioina minulla on menossa johtamiseen valmistavat kurssit, jotka sitten ohjaavat meitä siihen, millaista olisi olla esimiesasemassa, mitä kaikkea se pitää sisällään ja mitä täytyy tietää sosiaalialan johtoasemissa. Tämä mielestäni sulkee ympyrän, kun alkaa ymmärtää miksi niitä kaikkia lakipykäliä, teorioita eri asiakaskunnista ja harjoitteluita eri paikoissa on käynyt läpi. Lisäksi näissä opinnoissa pääsemme viimeinkin miettimään omia hankkeitamme ja toteuttamaan niitä seuraavassa harjoittelussa, ihan huippua!


Mihin töihin, kun valmistuu..
Olenkin varmaan täällä joskus maininnut, että valmistuttuani haluan tehdä töitä lastentarhanopettajana. Tämä on mahdollista, koska olen sisällyttänyt opintoihini 60 opintopistettä varhaiskasvatusopintoja ja aion tehdä opinnäytetyöni alle 8-vuotiaista lapsista. Nämä ovat siis lto kelpoisuuden saavuttamisen ehdot. En ole kuitenkaan poissulkenut pois sitä mahdollisuutta, että tekisin tulevaisuudessa töitä myös päiväkodin johtajana, koulukuraattorina(kyllä, sosionomi voi myös toimia koulukuraattorina), sosiaaliohjaajana maahanmuuttajien kanssa tai vaikkapa kehitysvammaisten kanssa. Kaikki on avoinna, ja siksi mielestäni tämä koulutus oli minulle juuri sopiva. Toki varmasti tulen vielä tulevaisuudessa opiskelemaan lisää. Se mitä tulen opiskelemaan, onkin sitten eri juttu, koska siihen ei löydy minulta vielä vastausta. Luultavasti sosiaali -ja kasvatusalaan liittyvää, koska en koe kuuluvani muille aloille.

Missä mennään opinnoissa
Tällä hetkellä olen suorittanut opinnoistani 150 opintopistettä, 60 opintopistettä on siis vielä jäljellä. Näistä opintopisteistä minulla on suunnitelmana suorittaa 40 opintopistettä nyt keväällä, 10 kesällä ja loput 10 syksyllä. Näin pyrin varmistamaan sen, että todella valmistun ajoissa ja loppuaikana voin täysin keskittyä opinnäytetyön tekoon. Tää kevät varsinkin tulee määrittelemään tosi paljon sitä, millainen mun kesä ja syksy tulee olemaan. Näin paperilla ja suunnitelmissa kaikki vaikuttaa hyvältä, mutta kuten kaikki varmasti tiedätte, mutkia voi ilmestyä matkaan.. :D

Stressaako ja ahdistaako? Hell yeah. Mulla ei ole koko opintojeni aikana, ei tainnut edes lukio aikana olla näin kiirre. Kiire sitten helpottaa, kun opinnäytetyöhön alkaa kunnolla paneutumaan, mutta sekin on vielä niin auki, että saa nähdä mitä tästä tulee. Pientä stressiä siis on, varsinkin kun suostuin vielä kirjoittamaan erääseen lehteen artikkelin edellisestä harjoittelustani.




1/11/2015

Vuoden ensimmäiset 10 päivää

Hyvää uutta vuotta 2015 kaikille! Mites siellä on alkanut tämä uusi vuosi? Tässä on muutamia kuvia tästä alkaneesta vuodesta 2015. Täytyy sanoa etten ole täysin sisäistänyt tätä uutta vuosilukua, mikä komeilee kalenterissa, puhelimessa, kaikkialla. Hui. Mutta tosiaan, niihin kuviin! Suurin osa kuvista on laivamatkalta, joka tuli tehtyä tuossa pari päivää sitten.
 1.  Lähdössä juuri Helsinkiin UVn viettoon!  2. UV vaihtui tosiaan Aleksilla, johon kokoontui paljon kavereita ja uusia tuttavia. Oli kyllä ihan huippu uv, ja tää kuvastaa sitä ihanan tunnelmallista fiilistä mikä siitä vuoden 2014 viimeisistä hetkistä jäi. Kiitos siis kaikille mukana olleille!  3.&4. Sitten kun lopulta kotiuduin takaisin koti kotiin, lenkillä sai nauttia ihanan talvisista mutta aurinkoisista maisemista tän karvatassun kanssa♥
 1.Sitten hypätäänkin suoraa Ruotsissa otettuun vessaselfieen haha. Eli tosiaan olin opiskelijaristeilyllä tossa ke-pe. Kuvia kamalasti itse laivamatkasta ei ole koska a. siellä oli menomatkalla niin hirveä merenkäynti, että pystyin halailemaan suurimman osan matkasta vaan vessanpönttöä matkapahoinvoinnin vuoksi b. paluumatkalla otettiinkin sitten kaikki ilo irti siitä, ettei matkapahoinvointia ollut, joten kuvaaminen vähän niinkuin jäi. c. maissa oli kivempaa kuvattavaa. 2.&3. Olisitte nähny mun ilmeen kun VS'n liike osu silmiin.. Siinä sitten sitä mentiin, eikä kellään ollu epäselvyyksiä minne halusin koko sen ajan kun oltiin syömässsä :-D Oli muuten maailman ihanin kauppa, täytyy vaan kehua asiakaspalvelua ja tuotteet♥ Tänne on PAKKO päästä uudestaan ja ajan kanssa kattelemaan tuotteita, nyt kun ei kehdannut kamalan pitkään tuolla olla.. 4. Ja tosiaan, kyllähän sieltä liikeestä jotain mukaankin lähti.. Mutta VS'n ostoksista ehkä myöhemmin ;-) Oli pakko melkeinpä koko kuvasarja omistaa pelkästään tälle haha♥ PS. Tietääkö joku missä siellä Gallerian ja NK:n lähellä on se Zara Home? Siellä haluaisin myös ensi reissulla käydä!
1.&2. kuvat näköjään onki mennyt väärinpäin, mutta tosiaan 1. kuva on jo Suomen maalta, kun ollaan jo hengissä selvitty junaan ja matka on kohti kotia. Ihmeen paljon jaksoi hymyilyttää vaikka kaikki keinuikin.. 2. kuvassa on tukholmasta otettu kuva ateriasta. Mä en ollut aiemmin ikinä kuullu tällaisesta hampparipaikasta kun Max, kyseessä oli siis ihan pikaruokaravintolaketju ja siis.. Herranjumala, ihan taivaallisia hamppareita pikaruuaks, miksei tätä ole Suomessa??? Nää oli hieman kalliimpia kylläkin mitä Suomessa hampparit on, mutta se kokokin oli ihan omaa luokkaansa.. 3.&4. Osa tuliaisista(mitä itselle siis jäi haha), eli oreo milkaa♥ ja hieman halpaa kosmetiikkaa laivalta. Harvemmin mä esimerkiksi raaskin tuollaista kosmetiikkaa ostaa mikä on ns "turhaa", mutta kun kerran olivat -9€ halvempia kuin maissa, niin mukaanhan nuo tuli..Enpä tiedä vaikuttaako nuo erityisemmin mun ihoon, mutta ainahan sitä saa toivoa! 
 Kaikenkaikkiaan, onnistunut matka! Hengissä ollaan edelleen just ja just ja näin heti vuoden alusta on kerätty aivan tajuttoman ihania muistoja ja kasaan♥ Kiitos siis kaikille minun viimeisestä tämän opiskelijajärjestön risteilystä♥ Maanantaina alkaakin sitten opinnot, eli opinnäytetyö, johtamistyönkurssi, EA2 & rästitehtävät täältä tullaan! Ihanaa alkanutta vuotta 2015 teille kaikille vielä kerran :-)

Terkuin
Karo


12/31/2014

Vuosi 2014

Kun vuosi vaihtui vuodesta 2013 vuoteen 2014, latasin instagrammiin kuvan jossa luki "2014 will be my year". Vielä tuolloin kaikki tulevasta vuodesta oli toiveajattelua. Oli toive, että opinnot sujuisivat, töitä löytyisi, ehkä myös jostain eteen pomppaisi muutama uusi tuttavuus. ja uusien tuttavien joukosta ehkä minulle "se" joku. No, mä en oo tänne kirjoitellu oikeastaan koko vuonna, niin aattelin tähän vähä listata niitä asioita, mitkä tältä vuodelta jäi mulla mieleen.Samalla vähän tulee kuvia viimeiseltä parilta viikolta!
1.Salilla jälleen! 2. Meiän teko joulukuusi on palvellut jo pitkän ajan ja edelleen jaksaa♥ 3. Näitä on ihan liikaa tullu meille... 4. Aleksin lahja, en kehtaa ees sanoa kauan ton lahjan paketointiin meni.. :-D


Tammikuussa olin Ruotsin laivalla opiskelijatovereideni kanssa ja voin kertoa, että se matka painu ikuisesti mieleen. Nyt oonki menossa heti ensi vuoden tammikuussa uudelle risteilylle samaisten ihmisten kanssa, saa nähdä mitä siitä silloin tulee :-D

Opinnot sujuivat läpi vuoden. Olin kahdessa harjoittelussa, kummatkin päiväkodeissa, jotka kuitenkin poikkesivat toisistaan huimasti. Näiden harjoitteluiden aikana kuitenkin opin todella paljon ja kasvoin ihmisenä rohkeammaksi. Ehkä musta tulee jossain vaiheessa ammattilainen.

Töitä riitti. Jatkoin vielä kolmannen kesän Linnanmäellä, joka jäikin nyt viimeiseksi vuodeksi sielä. Mielestäni oli hyvä lopettaa nyt, kun alkaa jo opinnot olemaan siinä mallilla, että oman alan töitä alkaa oikeasti saamaan. Olenkin nyt saanut jo tehdä sijaisuuksia muutamia kertoja ja voin sanoa, että se on tuntunut äärimmäisen hyvältä.

1,2,3&4. Jouluaaton tunnelmaa. Ensimmäistä kertaa moneen moneen vuoteen oltiin kotona ihan vain perheen kesken. Syötiin hyvin, ihasteltiin jouluvaloja. Ja joululahjoja! Mä en itse toivonut kuin yhtä asiaa, Thomas Sabon charm korua ja sainkin sen :-) Mulle nää lahjat ei oo ollu enää pariin vuoteen niin tärkeitä, enemmänki se tunnelma ja läheiset!


Vappu jäi myös mieleen. Olin ensimmäistä kertaa viettämässä vappua Helsingissä tyttöjen kanssa ja se oli jotain niin hauskaa! Haluaisin ehdottomasti uudestaan lähteä ensikin vappuna, koska onhan se nyt ihan eri juttu viettää vappua pikkukylässä kuin Helsingissä.

iPhone 5s ja uusi televisio olivat isoin sijoitus tänä vuonna. Kummatkin olleet titenkin erittäin mieluisia sijoituksia enkä ole katunut hetkeäkään näiden ostamista.

Uudet tuttavat, kaverit ja ystävät toivat myös omanlaisen suolansa tähän vuoteen. Ja sainpa myös tehtyä "sovintoja" ihmisten kanssa, joiden kanssa on jäänyt niin sanotusti välit selvittämättä. Mielestäni tämä oli ihan huippua, kerrankin tuntui, että monet ympyrät sulkeutuivat.


 1&2. Puppe täytti tuossa 27.päivä 2 vuotta, jota sitten me aikuiset juhlittiin hieman kuohuvalla ja Puppe pikkunamilla. Herra oli oikein tyytyväinen, haha. 3&4. Nyt viimeiset pari päivää on ollu hirveet paukkupakkaset, ja sitten ollaanki pukeuduttu eskimoiks. Mut täytyy sanoa, että tänään kävellessä lenkillä kyl siinä oli ihan erilaista fiilistä, kattokaa nyt tota ihanaa aamu aurinkoa!


Salilla käyminen on kuulunut myös elämään maaliskuusta asti. Kammoksuin salia todella pitkään (tiedä sitten miksi?), mutta kun selkeästi pieni kunnon kohotus oli paikallaan ja pääsi siihen rytmiin kiinni, on sali ollu aivan mahtava tapa purkaa energiaa ja mieltä. Lisäksi tuntuu ihanalta, että viimeinkin mulla ei ole enää lihaskipuja oikeassa jalassa, mistä tuli kärsittyä aika pitkään.. Nyt oli vähän hiljaisempaa salin suhteen kun oli jatkuvasti kipeänä harjoittelun vuoksi, mutta eiköhän tästä päästä uuteen nousuun!

Puuroakin opin viimein syömään, kun salilla aloin käydä. Nykyään se onkin aika yleinen aamupala vaihtoehto, jos muuta en aamusta keksi. Hetki siinä kesti että tottui, mutta kyllä se vaan antaa tietynlaisen potkun päivään.

Hullaannuin täysin kalaan. Näin loppuvuodesta on jo muutamaan otteeseen tullu haettua sushia, ja tullut syötyä kalaa muutenkin kaikissa muodoissa. Joulu olikin mulle tosi ihanaa aikaa, kun pöydässä oli melkeinpä joka kerta kalaa jossain muodossa. Tämä oli siis mulle vähän niinkuin läpimurto, koska en ole vuosiin syönyt kalaa tai pyrkinyt välttämään sitä viimeiseen asti. Edistystä siis tässäkin!

Seurustelen. Voin rehellisesti sanoa, etten ole ikinä kokenut tällaista aitoa onnellisuuden tunnetta ennen yksin tai kenenkään kanssa. Voisin puhua tästä vaikka kuinka paljon, mutta jätetään tää lyhyeksi tällä kertaa. Toki tää on vielä suht tuoretta, mutta mulla on jotenki tosi varma olo tästä.




Siinäpä olikin kaikki lyhykäisyydessään, mitä mieleen on jäänyt vuodelta 2014. Kaiken kaikkiaan täytyy sanoa, että oli aika mahtava vuosi. Nyt haluankin toivottaa teille kaikille ihanaa toiveiden täytteistä ja unelmarikasta uutta vuotta 2015! Itse lähden tästä viettämään uutta vuotta Helsinkiin!

♥, Karo